Oon kauan miettinyt miten tästä asiasta kirjoittaisi. Olen ollut 10 vuoden ajan Plan Internationalin toiminnassa vapaaehtoistöissä Jyväskylän alueella. Kolmen vuoden ajan toimin rivi vapaaehtoisena. Pääsin toimintaan mukaan 17 vuotiaana ja siitä se ajatus lähti. Kolmen vuoden päästä olinkin jo ottamassa haltuun Jyväskylän vapaaehtoisten aluevastaavan kordinaattorin hommia. Työ on ollut monipuolista ja rikastuttavaa, kun omat arvot on kohdillaan järjestölle. Plan on järjestönä uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö. Se saa toimintaansa rahoitusta yksityisiltä lahjoittajilta, yrityksisltä sekä valtion organisaatiolta. Plan toimii niin täällä kotimaan kentällä kuin kehityskohteissa mm. Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Planin toimintaa on yli 70 maassa! Se vasta onkin mun mielestä huikeeta! Planin toiminta rakentuu kahdeksaan osioon. Koulutukseen, terveyteen, katastrofityöhön, lasten osallistumiseen, lasten suojeluun, taloudellisuuden turvaamiseen, vesi ja senitaatioon ja seksuaali ja lisääntymisterveyteen.
Plan International Suomi on myösSuomen suurin kummijärjestö. Työssä on mukana yli 18 000 suomalaista kummia. Suomen ulkoministeriö rahoittaa Plan Internationalin Suomen toimintaa ja se on yksi ulkoministeriön kumppanuusjärjestö. Myös EU tukee Planin toimintaa. Planilla on myös hanketyötä käynnissä useissa maissa.
Käy tutustumassa, kuinka pääset tukemaan ja lahjoittamaan Planin toimintaa.
https://plan.fi/lahjoita
Tästä linkista pääset lukemaan lisätietoja osiosta.
https://plan.fi/mita-teemme
Planin sivuihin kannattaa myös käydä tutustumassa, että mitä kaikkea tehdään täällä koti Suomessa kuin ulkomaillakin!
https://plan.fi/
Nyt varsinaiseen asiaan. Päätin avata asiaa enemmän omasta kokemuksesta kiusaamisen julmuudesta ja myös omasta näkökulmastani kertoen serkkuni taipaleesta elää Suomessa CP-vammaisena. Ihmisillä ei tunnu olevan mitään inhimillisyyttä suvaita vähänkään erilaisia ihmisiä ja se on kyllä minusta ainakin surullisen kuuloista. Puhutaan kuitenkin 2018 vuodesta ja Suomessa on loppujen lopuksi asiat hyvin kehitysmaihin verrattuna. Ihmiset valittaa turhan helposti asioista ja on myös valmiita ulkonäön perusteella tuomitsemaan ihmisiä, kun ei tiedä ihmisten taustoja ja elämäntilannetta.
Nyt omaan tarinaani. Se tunne, kun sua on kiusattu yli 10 vuotta. Kaikki sai alkunsa ala-asteen viidennellä luokalla, kun sain silmälasit. Minut eristettiin tutusta ja turvallisesta porukasta ja myöhemmin kiusaaminen siirtyi yläkouluun siirtyessä, niin että yhden oppilaan äiti meni soittamaan koulun rehtorille, että minut siirrettäisiin toiselle luokalle, missä ei olisi yhtään tuttua ihmistä mulle. Asiaan myös varmasti vaikutti, että näytän erilaiselta kuin muut. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että mulla on pisamia ympäri ihoani ja erotuin jo sillä muista kouluissa. Siitä alkoi voi sanoa masennukseni. Siitä alkoi myös taistelu oman itsetunnon kanssa ja tappelen joka päivä vieläkin, että kelpaanko tälläisenä kuin olen kellekkään.
Kiusaaminen jatkui yläasteella, kun äitini kuoli. Ihmetteltiin silloin parhaan ystäväni kanssa, että eikö ihmiset oikeesti ajattele yhtään, että miltä tuntuu menettää oma äiti ja hyvä ystävä 15-vuotiaana. Asioihin joihin ei pystynyt itse vaikuttamaan yhtään mitenkään. Äitini sairasti verisyöpää ja kuoli sairastettuaan vuoden verran kyseistä sairautta. Mitä ihmiset saavuttaa tällä kaikella? Puheet satuttavat kaikista eniten ja se, että eristetään porukasta, kun koulussa he hoitivat tilanteen tosi huonosti eikä tukenut kuin olisi toivonut.
Yläasteen jälkeen siirryin ammattiopistoon opiskelemaan ajoneuvoasentajaksi. Siellä kiusaaminen jatkui hullummaksi vaan. Haukutiin horoksi ja huoraksi ja siitä tehtiin numero, että lähdin valmistumisen jälkeen armeijaan. Eikö mikään jo riitä totesin monet kerrat itsekseni, mut pidin pääni enkä lähtenyt ivailuun mukaan ja lähdinkin valmistumisen jälkeen vuonna 2010 armeijaan Tikkakoskelle Ilmasotakouluun.
Ammattikoulun aikana löysin itseni mukaan autourheilun pariin ja siellä on ollut mukana #eikiusata tarroja autoissa. Se mun mielestä kuvastaa hyvin niitä asioita, joilla suomalainen autourheilu pärjää maailmalla. Laji, joka ei saa valtion tukia ja siitä huolimatta sisulla ja sinnikkyydellä ollaan MM-tasolla kilpailemassa. Oon ollut mukana katsastuksessa mm-ralleissa, sm-ralleissa ja kyläkisoissa. Siellä näkyy ja varmasti kuuluu se yhtenäisyys, että sitä hommaa kaikki tekee sydämestä eikä kiusaamista ole tapahtunut. Kisoja järjestetään porukalla ja kaikki kantaa kortensa kekoon, että kisat olisivat jatkossakin hyviä ja siellä viihtyvät kilpailijat, katsojat ja rallin tekijöitä unohtamatta. Se voima minkä siitä harrastuksesta saa on uskomaton. Yli 9 vuotta takana ja päivää en vaihtaisi kyllä pois.
Myöhemmin tähän päivään asti kiusaamista on esiintynyt tilanteissa töissä, eri koulutuksissa ja yleisesti vapaa-ajalla. Jollekkin ihmisille on vaikeeta käsittää, että voi olla mies puoleisia ystäviä hyvinäkin kavereina ilman mitään, että olisi vakavampaa juttua heidän kanssaan. Ahdasmielisiä ihmisiä on maailma täynnä ja myös sellaisia ettei ne ajattele yhtään, että vaikka ei siitä sanoisikaan ääneen niin ne sanat sattuvat paljon syvälle ja en ole jäänyt ilman fyysistäkin kiusaamista. Pahin on kuin Tampereen koulussa yksi luokkalainen uhkasi tappaa minut ja yhden luokkalaisen. Ilmoitin tästä kouluun ja asiaa ei otettu vakavasti.
Armeijan jälkeen lähdin myös mukaan Puolusvoimien erikoisjoukkoihin maakuntajoukkoihin neljä vuotta sitten. Lisätietoja maakuntajoukoista:
http://puolustusvoimat.fi/web/reservilaiselle/maakunta-ja-paikallisjoukot
Toiminnassa näkyy ja kuuluu tekemisen meininki. Löytynyt monta hyvää ystävää, jonka kanssa on jaettu elämän iloja ja myös niitä suruja. Aina on löytynyt joku kuka nostaa sieltä poterosta, kun elämä ei ole mennyt kuin Strömsössä.
Viime viikonlopun riennoista päivitinkin jo instagramiin. Mitä tapahtui, kun mentiin seurueen kanssa Jyväskylän keskustaan juomaan. Seurueeseen kuului CP-vammainen serkkuni. Olisittepa nähneet ihmisten tuijotukset asiasta ja vitsailut mitä sivusta sai katsoa. Onneksi serkkullani on tilanteeseen mietittynä oikeat sanat ja jätti monet kylmäksi nokkelilla sanoillaan. Miettikää hetki omalla kohdallenne tilannetta, ettet voisi vaikka kävellä kunnolla. Kiitoksia Harry'sin ja Katseen henkilökunnalle onnistuneesta illasta!:) Tälläistä käytöstä näkee tosi paljon Jyväskylässä varsinkin ja ihmiset ei ajattele yhtään, miten käyttäytyy erilaisia ihmisiä kohtaan. Yhtälailla kellä tahansa on oikeus kävellä kaduilla ja ravintoloissa, ettei olis tuijotuksien, huuteluiden ja yleisen nälvinnän kohde. Seuraavalla kerralla, kun on kysyttävää jos näkee nyt tässä tilanteessa CP-vammaisen henkilön, niin jos tilanne askaruttaa niin voi rohkeasti käydä kysymässä tartteeko apua ja yleensä vastaa myös uteliaiden kyselyyn asiasta.
Käykää viikon alkajaisiksi myös tutustumassa Ei vihapuheille -liikkeeseen, jonka tavoitteena on edistää sananvapautta ja yhdenvertaisuutta verkossa ja sen ulkopuolella.
Lisätietoja liikkeestä:
http://eivihapuheelle.fi/
#eivihapuheelle #emmevaikene
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautteet, kysymykset ja yhteystyökuviot:)